Gustur frá Lúppnesi "Gustur"

Roikuin tarhan aidalla ja silmäilin Katlan, Jaldan ja Gusturin puuhailuja. Katlan ratsukoulutus aloitettaisiin lähiaikoina, tamma oli viimein saatu totutettua satulaan alun vaikeuksien jälkeen. Jalda oli vielä liian pieni moiseen, mutta tamma kulki jo suhteellisen nätisti riimussa ja kuolaimetkin olivat muutamaan otteeseen käyneet tamman suussa. Gustur sen sijaan, niin… Gustur vanheni vauhdilla. Ruuna oli, kuten ennenkin, normaali rennonletkeä itsensä, mutta nyt hiirakko oli hidastunut entisestään. Tällä kertaa ei laiskuuden, vaan vanhuuden takia. Gustur oli alkanut ontua emmekä viitsineet ottaa sen suurempaa riskiä kiipeämällä ruunan selkään, joten liikutus tapahtui maasta käsin. Otin Gusturin usein käsihevoseksi maastoon mukaan, ruoka veti sitä edelleen puoleensa magneetin lailla ja pari kertaa sen onnistui kiskaista minut alas sen hetkisen ratsuni selästä. Naurahdin itsekseni kuvitellessani Gusturin ilmeen sen mutustaessa ruohotuppoa ja katsoessa harmaat korvat hörössä minua kuin kysyen ”Mites sä siihen jouduit? Kai sä hyvä ihminen nyt selässä osaat pysyä.”

Kapusin lankkujen välistä tarhaan ja kävelin Gusturin luokse. Ruuna nyppi kesän - tai lähinnä syksyn - viimeisiä ruohonkorsia maasta mutta laskiessani käteni sen kaulalle se nosti päänsä ylös ja käänsi korvansa taakse kuunnellakseen minua. Kyynel vierähti poskelleni ja takerruin ruunan kaulaan kaksin käsin halaten sitä. Gustur ei tehnyt elettäkään liikkuakseen, se pysyi paikoillaan nyyhkyttäessäni vasten sen kaulaa. Ruuna oli menettänyt lihaksia, sen kaula ei enää ollut lihaksikas kuten ennen. Katla ja Jalda leikkivät hieman kauempana ja kuulin Húnarin hirnuvan tarhassaan mitä luultavimmin tammoille, joita nuoren orin hurmaushuudot eivät voineet vähempää kiinnostaa.

En tiedä kuinka kauan pysyin siinä Gusturin vierellä, mutta lopulta niiskaisin ja pyyhkäisin kyyneleeni pois. Gustur oli vielä hyvässä kunnossa ja elossa, vielä ei ollut suremisen aika. Siirsin Gusturin otsatukkaa pois sen otsan edestä ja rapsutin ruunan tummaa otsakarvaa.
- Kerrot sit heti kun alkaa sattua tai jotain. Sä, kuten kukaan muukaan, et oo ansainnu kipua.
Annoin taskustani Gusturille sokeripalan jonka, kuten arvata saattaa, ruuna imaisi heti suuhunsa ja mussutti sen sillä sekunnilla olemattomiin. Kävelin ulos tarhasta kavuten taas lankkujen välistä. Sue juoksi pallonsa kera luokseni. Nappasin koiralta pallon ja heitin sen sille.
- Noniin Sue, eiköhän mennä takas tallihommiin!